Viikonloppu on vierähtänyt.

Pitkään mietin tätä yhteistä päiväkirjaa, ja tänään sen vihdoin päätin toteuttaa.

Et vielä tiedä tästä mitään, mutta saat kohta viestin jossa kerron sinulle salaisuuden.

Meidän tarinamme on yksi tuhansista.Se on harvinainen lajissaan kuitenkin. Olemme löytäneet toisemme kaikkien joukosta, tutustuneet ja rämpineet läpi suuren rakkauden suon. Emme ole seikkailussa perillä, emmekä kumpikaan tiedä miten tässä tulee käymään. Tiedämme kuitenkin, että rakastamme toisiamme.Tiedäthän sinä myös?Minä uskon siihen ,rakkauteesi,kun tänään sen minulle taas kerroit.

Meidän tiemme on ollut ohdakkeinen, se on piikkejä ja kompastuskiviä täynnä. Me emme ole kahleista vapaita, emmekä pääse toteuttamaan tarinaamme vielä pitkiin aikoihin vapaasti.

Tarina on kuitenkin vuosisadan rakkaustarina. Se antaa meille paljon, iloa ja surua, suuria tunteita ja uusia kokemuksia.Toivon niin sitä että jaksat odottaa, jaksat odottaa tulevaisuutta. Tapaamme harvemmin kuin toivoisin, mutta kuulemme toisistamme päivittäin. Se antaa voimaa, ja uskoa tulevaan.

Haluan kertoa sinulle paljon asioita. Esimerkiksen sen, kun tapasimme ensimmäistä kertaa, ja katsoit minuun hymyillen autosi ikkunasta, ajattelin että hukun sinun ruskeisiin silmiisi.Minua pelotti, sillä en tiennyt mitä olin tekemässä. Me olimme niin tutut, puolen vuoden tuttavuus, ja ensimmäinen tapaaminen.Silti me olimme vieraat, vieraat fyysisesti.

En osaa kuvitella miltä sinusta tuntui. Minusta tuntui käsittämättömän mahtavalle, kun ensimmäisen kerran suutelit minua. Tai minä se oikeastaan suutelin sinua:)) Se maistui aivan sellaiselle mitä olin kuvitellutkin, sinun suusi ja hengitykseni minun huulillani.

Siitä suudelmasta kaikki alkoi,..elämässäni kaikki muuttui.

Ei se alku taival ollut helppo ,jos ei nykyinenkään. Molemmat sitoutuneet toiseen suuntaan, eikä kumpikaan tiennyt mitä tulevaisuudelta halusi. En minä ainakaan.Se on pakko tunnustaa. Ensin lähdin seikkailemaan, sitten myönsin itselleni että olen ollut monen monta vuotta liian onneton, liian rikki sisältä.

Askel kerrallaan lähennyimme, eikö niin?Silloin aluksi tapasimme harvoin.Ensimmäinen tapaaminen oli kaksi vuotta sitten tammikuussa. Viikon sisään tapasimme kaksi kertaa, sitten oli pitkä tauko, tapasimme vasta maalis huhtikuussa.

Toisaalta se oli pelottavaa. Tunsin sinut, mutta en silti tuntenut.Puhuimme tunteja ja taas tunteja puhelimessa. Puhelimessa olimme sinä, ja minä. Mutta emme me silti tienneet kuka se toinen oikeasti on.

Se maailma jossa me tapasimme, oli pelottava ja salakavala maailma. Se oli huijausta, ja epätoivoa täynnä, salaisuuksia ja petosta. Sellainen maailma, jonne en koskaan enään elämässäni halua palata. Yksinäisen ihmisen maailma, ihmisen joka ei uskalla kohdata todellisuutta todellisuutena, vaan kohtaa sen valemaailmassa jossa sanoilla, ja teoilla ei ole oikeaa merkitystä.Se on täynnä surullisia ihmisiä jotka etsivät olkapäätä kuuntelemaan. Sanoilla on merkityksensä, lohdun antajana jne. Silti se voi olla vaarallista....

Vaikka moitin sitä maailmaa, löysin sieltä sinut, ihmisen joka on osa minua.Löysin sinut, vaikken oikesti sinua edes etsinyt. Sinä tulit, ja me olemme nyt me.

Oli niin vaikeaa opetella luottamaan. Jopa niin vaikeaa, että meinasin jo luopua toivosta. Tiedät miksi.....

Oli lähes mahdotonta , vaikeaa antaa anteeksi että satutit minua. Se oli vaikeaa meille molemmille, mutta anteeksi on pystyttävä antamaan, ja tilanteemme oli sellainen, että  ei voinut olla vielä oikeita lupauksia. Silti minuun sattui, enemmän kuin ehkä tiedätkään. En vain voinut ymmärtää miksi sanoit toista ja teit toista. En voinut ymmärtää sitä, ja kuitenkin ymmärsin.

Se oli suhteemme ensimmäinen koetinkivi. Ensimmäinen, ja jo heti niin suuri kivi, ettei sen ylitse meinannut pystyä kiipeämään. Mutta kiipesin,...kädet verillä kapusin eteenpäin, silmissäni toivo. Koska tunsin , että sinussa on jotain mitä tarvitsen, ja minkä avulla löydän elämääni rakkauden.

Annoin anteeksi, annoin anteeksi itsekkäistä syistä, sillä en voinut sinusta luopua. Annoin anteeksi, sillä tiesin, minun kuului niin tehdä.Sillä kertaa. Toista kertaa ei tule, tai jos joskus tulee, silloin kaikki loppuu. Silloin valinta on tarkoituksellinen,..

Oikeastaan tuon tapahtuman ansiosta olemme nyt tässä tilanteessa. Se sai aikaan tunteita, ja toiveita, tapahtumia. Se antoi meille ajatuksia siitä mitä elämässä voisi olla, ja se pisti meidät toimimaan.Ehkä vasta silloin ymmärsimme, että Rakkaus oli tullut elämäämme, salakavalasti ja yllättäen meidät.

Sinä päätit erota.Erota ihmisestä jonka kanssa olit viettänyt yli 5 vuotta.Minä jäin pohtimaan, ja tekemään siirtojani, jotka ovat edelleenkin kesken. Minulle se eroaminen ei ollut niin helppoa, sen työstäminen oli vaikeampaa kuin olisin ikipäivänä uskonutkaan.

Hyvää huomenta kultini mun,on unessa vielä silmäni mun!Nyt olisi aika päivään uuteen herätä, ajatukset kauniit sydämeen taas kerätä!Rakkauteni sua kohtaan niin aito on,en halua että olet koskaan onneton!Sydämeni kuuluu aina sinulle,kumpa sinäkin kuuluisit joskus minulle,...

Tuollaisen viestin kirjoitit minulle17.8.2008 klo 2.55.

Kirjoitan lisää, ehkäpä huomenna. Tämä tarina on pitkä, ja se on kertakaikkisen tosi!!!!!